Näin olen yhä hengissä tämän kouluvuoden jälkeen. Koville otti, mutta nyt puuttuu enää Mikolla tämä viikko ja Julialla tämän viikon lisäksi 2 päivää. Voin vain todeta, että italialainen julkinen koulu on sinänsä kokemus. Vaikka koulu yrittää olla äärimmäisen hyvin organisoitunut, niin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna se on varsin kaoottinen.

Kouluistahan tehdään aina retkiä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Kulutin juuri muutama viikko sitten 9 tuntia bussissa tyttäreni luokan kanssa päästäkseni katsomaan Isola Palmaria Liguriassa. Onhan se kivaa, kun perillä ehditään olla hädin tuskin 5 tuntia, mutta bussissa 9. Tietenkin mennessä yksi oppilas oksentaa ja ripuloi, takaisin tullessa seuraava oppilas oksentaa. Muuten kyllä nykyään retkillä on rauhallista, kun kaikki pelaavat Nintendoa ym. Alkumatkasta aivan hiljaista bussissa. Mikon luokka kävi katsomassa Adda-jokea. Aluksi jouduimme maksamaan 36 euroa. Jotkut pitivät liian kalliina ja siksi koulu päätti yksinkertaistaa retkeä ja loppuhinnaksi tuli 17 euroa. No retkestä on jo kulunut toista kuukautta, mutta erotusta ei ole maksettu takaisin. Nyt luokanvalvojalla on jo lupa hakea pankista rahat ja palauttaa ne oppilaille. Vielä on aikaa tämä viikko - odotan mielenkiinnolla. Epäilen, että kerran kun maksaa jotain julkisen koulun pohjattomaan kaivoon niin takaisin niitä on vaikea saada. Eniten huvittaa tämä älytön byrokratia kaikessa. Kaikki on niin virallista olevinaan ja monimutkaista (toisaalta pitäähän nämä tuhannet ihmiset työllistää jotenkin ja mikäs sen tehokkaampaa kuin täyttää n kpl lomakkeita ja siirtää niitä laatikosta toiseen).

Italiassa julkiseen kouluun kohdistuu järjettömiä leikkauksia. Myönnän, että esim. vahtimestarien määrä on uskomaton. Koulun joka kerroksessa on useampi. Mitä he kaikki tekevät - no idea. Nyt heidän määräänsä vähennetään. Samoin sijaisia vähennetään ja siksi Mikon luokanvalvoja vaihtuu. Nykyinen, prof. Vignola, tuli kesken syksyn sijaiseksi, kun alkuperäinen opettaja sai hermoromahduksen parin viikon päästä koulun alusta. Rankkaa työtä! Prof. Vignola on ollut piristävä ilmestys kaikkien naisopettajien keskuudessa. Hän on nuori vastavalmistunut, Basilicasta kotoisin oleva mieshenkilö. Lapset ovat tykänneet, samoin vanhemmat. Hänen unohtumattomat lausahduksensa ovat painuneet mieleen. Kerran hän totesi Mikosta: "Dove c'é la festa, c'é Miko". (Missä tapahtuu, siellä Miko). Itse taas olen kokenut, että minuun suhtaudutaan jotenkin erilailla koska olen ulkomaalainen. Nyt voin vain miettiä kauhulla johtuuko suhtautuminen minuun siksi, että olen skandinaavi ja skandinaavisilla naisilla on tietty maine Italiassa... Aina sopivassa välissä tulee pientä piikittelyä ulkomaalaisista (ihan hyväntahtoista tosin).

Itse järkytyin syvästi viime viikolla. Eräs brittiläinen rouva kertoi, että ollessaan kävelemässä tummaihoisen brittipojan kanssa (poika on Mikon ikäinen) yksi italialainen mieshenkilö oli todennut pojalle: "Mene tiehesi ulkomaalainen, emme me sinua tänne halua". Kun tämä rouva (jonka tunnen) oli todennut pojan olevan britti, oli mies ollut vain hiljaa. Siis miten joku voi sanoa tuollaista 12-vuotiaalle lapselle? Tunnen pojan äidin ja hän vaihtaa poikansa pois Foscolosta ongelmien takia. Rivin välistä pystyi lukemaan, että hän epäili tiettyjen opettajien olevan jossain määrin rasisteja. Tähän en voi sanoa mitään. Miko on vaaleatukkainen, sinisilmäinen, skandinaavi - italialaisethan jumaloivat tällaisia lapsia. Mutta jos epäilys pitää paikkansa on se järkyttävää. Olemmeko vieläkin niin ahdaskatseisia, että ihonvärillä on merkitystä?

Nyt nautin remontista talossa. Uudet kaasuputket, uusi lämmityslaite ja aurinkopaneelit katolle. Jukan kysyessä miten maksetaan tyyppi totesi, että katsotaan mikä osa maksetaan pimeäsi ja mikä laskulla. Jukka siis oli tarkoittanut mitä maksamme milloinkin, mutta italialainen ymmärtää tietysti heti, että puhe on kuinka paljon pimeänä. Maassa maan tavalla... Eilen nautin kerätessäni kirsikoita suoraan puusta ja tänään jatkan harrastusta. Mietiskelin siinä, että eipä voi valittaa. Alpit siintävät horisontissa, kirsikat putoavat suoraan syliin omassa puutarhassa. Kaikkine ongelmineenkin pidän juuri varhaisen kesän ja kauniin luonnon vuoksi Italiasta. Ja ovathan italialaiset aika hauskoja. Heihin pitää suhtautua huumorilla. Kuten Mikon luokan tukiopettaja, joka soittaa kotiin ja kysyy heti miten Miko voi, kun Miko oli jättänyt jumpan väliin jalkakivun takia. Italialaisissa on tiettyä lämpöä, joka meistä skandinaaveista puuttuu. Sen huomaa jo yhteiskunnastakin. Toisaalta elämä Suomessa on paljon yksinkertaisempaa ja siksi vaatii vähemmän voimavaroja...

Mietteitä kouluvuoden lopuksi

Näin on kouluvuosi lähes lopussa. Enää puuttuu muutama viikko. Syksyllä olin täynnä epäilyjä Mikon koulun suhteen. Käsitykseni italialaisesta julkisesta koulusta ei ollut järin korkea. Tämän vuoden perusteella voin todeta olleeni väärässä monessa suhteessa. Olen tutustunut opettajiin, jotka ottavat uskomattoman paljon huomioon Mikon erityispiirteet. He ovat olleet erittäin avoimia ehdotuksilleni ja ajatuksilleni. Toki olen havainnut myös koomisia piirteitä sekä koulussa että opettajissa, mutta niin se on varmaan kaikkialla. Kun 30-kymppinen, naimaton miesopettaja yrittää antaa kasvatusvinkkejä ja kyselee miten Mikon nuhaa hoidetaan, niin kyllä siinä hymy alkaa karehtia suupielessä tällaisella karaistuneella äidillä. Tai kun kuvaamataidon opettaja ryntää kesken tapaamisen luokkaan ja alkaa pohtia mitä pitää tehdä, kun Miko kyynelehtii muistutuksesta (joka oli aiheeton) ja jatkaa vaahtoamista Mikosta niin, että opettaja, jota olin tapaamassa alun perin päätti poistua kiireesti takavasemmalle.

Olen tutustunut Mikon napolilaiseen tukiopettajaan. Voin vain todeta, että sydämellisempää ja avuliaampaa henkilöä on vaikea löytää. Hän on auttanut Mikon lisäksi äidin tämän ensimmäisen kouluvuoden läpi. Lisäksi olen saanut käsityksen yleensä eteläitalialaisista, koska koulussa suurin osa opettajista on lähtöisin Etelä-Italiasta. Jo pelkästään heidän tapansa puhua on niin hauskan kuuloista.

Läksyjen määrä on ollut huomattava. Mielestäni välillä aivan liikaa. Toisaalta kyllä ainakin Miko on jotain oppinutkin koulussa, joten kaipa opetus on ainakin kohtalaista laadultaan. Niin kuin olen ennekin todennut, mielestäni kirjallisuutta on ihan älyttömästi, mutta toisaalta onhan se yleissivistävää. Yksi asia jota ihmettelen on, että Mikolla on kokeita liikunnassa ja kuvaamataidossa. He siis opiskelevat taidehistoriaa. Itse aikoinani vähän piirtelin koulussa ja voikkatunnit nyt olivat mitä olivat.

Tärkeintä on kuitenkin ollut, että Miko viihtyy koulussa, hän menee sinne tyytyväisenä ja tulee ulos iloisena. Luokkakaverit ovat ottaneet Mikon loistavasti suojelukseensa, joskus tosin he auttavat tätä "furbettoa" vähän liikaa. Tämä minua aina ihmetyttää, että italialaiset lapset ovat niin valmiita auttamaan Mikoa, Ei puhettakaan kiusaamisesta ja niin kuin tukiopettaja totesi, että jos joku ulkopuolinen uskaltaa kiusata Mikoa, niin koko luokka nousisi puolustamaan Mikoa. Tämä tietysti lämmittää äidin sydäntä. Joten vaikka Italia on Pisa-tutkimuksen häntäpäässä niin ainakin itse olen tyytyväinen Mikon kouluun.

Todistuksia ja paljon muuta

No, selvisihän tämä todistusmysteerikin. Eli menin sitten 13.2 keskustelemaan todistuksesta luokan koordinaattorin kanssa. Tosin tullessani paikalle klo 17, jolloin vastaanotto alkoi, paikalla oli ainoastaan Mikon tukiopettaja. No, ensin sisään meni yksi äiti. Luokanvalvojaa ei näy eikä kuulu. Sitten onkin jo oma vuoroni eikä luokanvalvojaa näy. No, juttelenpa siinä sitten tukiopettajan kanssa ja lopulta saapuu luokanopettajakin. Puhe rönsyilee aiheesta toiseen ja jossain vaiheessa itselleni tulee epärealistinen olo. Molemmat paikalla olevat opettajat ovat miespuolisia ja kotoisin Etelä-Italiasta. Itselleni tuli sellainen olo, että lähinnä nämä kaksi flirttailivat kilvan kanssani (joka johtunee vain siitä, että olen pohjoismaalainen). Italialaiselle miehelle lienee mahdotonta olla flirttailematta varsinkin pohjoismaalaisen naisen kanssa.

Täällä on nyt tohistu siitä, että kaikille annetaan nyt arvosanat numeroina. Lisäksi on paljon puhuttu käytösnumerosta. Mutta kuulin, että Mikon koulussa käytösnumeroita korotettiin yhdellä kymmenyksellä, koska rehtori ei halunnut vanhempien valitusrumbaa kuunnella. Nyt jo kuulema monet ovat valittaneet miksi heidän kullannuppunsa numero oli huono. Muutenkin ymmärsin, että jos arvosanat ovat huonot niin vanhemmat ryntäävät valittamaan opettajille. Osa opettajista on todella tympääntynyt näihin vanhempiin. Kuulin, että muutamat Mikon koulun opettajista syövät psyyken lääkkeitä, koska eivät muuten kestä...

Nyt parhaillaan on karnevaalien aika. Julia on kotona lomalla koko viikon, Mikolla sen sijaan oli lomaa vain 2 päivää. Rehtori selitti jossain haastattelussa, että antamalla vain 2 lomapäivää koulu haluaa viestittää perheille miten vakavamielinen koulu on ja miten painotetaan työteliäisyyttä. Tässä kohtaa minua alkaa huvittaa. Lomapäiviä pihtaillaan, mutta ihan rauhassa ammattiyhdistysliike järjestää kokouksiaan koulutuntien aikana. Laskin, että lapset menettävät tunteina näiden kokouksien vuoksi vähintään 2-3 koulupäivää. Joten ehkä koulun vakavamielisyys lähtee joistain muusta kuin yhdestä tai kahdesta lisälomapäivästä karnevaaliaikaan. Itse karnevaalikulkueethan ovat upeita. Lisäksi lapset ovat puettuina karnevaaliasuihin ja täältä puuttuvat ne ympärikännissä olevat nuoret/aikuiset, jotka taas kuuluvat suomalaiseen vappuun.

Koulu osa 2

Näin on saatu lomat loppu ja koulut käyntiin. No, koulujenhan piti alkaa 7.1.2009. Loppiaaisen vastaisena yönä satoi lunta ja tällä kerralla paljon (paikasta riippuen 30-60 cm). Sarastaa 7.1 aamu ja lapset pitäisi viedä kouluun - ja jälleen kerran jumiudumme pikkuiseen mäkeemme ja lapset jäävät jälleen lumen ansiosta kotiin. Eli yksi lisäpäivä joululomaan. Vähitellen korviini kuuluu tietoja, että aika moni muukin oli jäänyt kotiin ja lisäksi koulut suljettiin pääosin etuajassa. Osa kouluista oli kiinni sitten vielä 8.-9.1, omat lapseni sentään pääsivät 8.1 kouluun.

Seuraava seikkailuni julkisessa koulussa on todistus. Alun perin ilmoitettiin, että todistukset jaetaan 13.2 illalla koulussa. Pari päivää sitten reissuvihossa lukee, että todistukset jaetaan 9.2., mutta kelloajasta ei mainita mitään. Kysyin yhdeltä ystävältäni, jolla on ollut tytär ko. koulussa. Hänen mukaansa lapsille annetaan todistukset 9.1. ja vanhempien pitää mennä 13.2 illalla juttelemaan luokanvalvojan kanssa. Mutta tietenkään toistaiseksi tätä ei ole missään selitetty. Ehkä vain minä ja muutama muu typerä ulkomaalainen emme ymmärrä jotain näin itsestään selvää asiaa.

Kaikki aina haukkuvat italialaisten koulujen kieltenopetusta. Ainakin Mikon koulussa on kovin suosittua kopioida kirjasta vihkoon eri asioita. Ehkäpä opettajat sitten ajattelevat, että näin oppilaat oppivat kirjoittamaan ko. kieltä. Minusta esim. Mikon ranskan kirja on niin sekava, ettei kukaan voi sen avulla kauhean hyvin kieltä oppia. Äidinkielessä sitten taas täällä painotetaan ihan järjettömästi kirjallisuuteen. Heillä on joka viikko antologiaa koulussa ja siinä käsitellään satuja ja muita kertomuksia. Niitä sitten pitää lukea kotona ja vastata kysymyksiin, jotka minusta ovat välillä turhan hankalia 11-vuotiaille. Sitten heillä on eeppistä runoutta joka viikko. Viime aikoina he ovat joutuneet lukemaan jotain muinaiskreikan tarustoja runomuodossa ja vastaamaan kysymyksiin. Itselläni on välillä suuria vaikeuksia keksiä vastauksia, puhumattakaan sitten lapsista. Kielioppia heillä on tietysti, mutta ainakin toistaiseksi paljon vähemmän mitä itselläni aikoinaan oli koulussa. Toisaalta myönnän, että monesti italialaisilla on paljon parempi kirjallisuuden tuntemus kuin itselläni. Täällä luultavasti on aina panostettu paljon kirjallisuuteen kouluissa. Mieheni huomasi kerran Berlusconin käyttävän vertausta, joka oli suoraan yhdestä Mikon antologian kertomuksesta. Jos emme olisi lukeneet sitä kertomusta, Berlusconin lauseen merkitys ei olisi ikinä auennut meille.

Läksyjen määrä on mielestäni kohtuuton. Tiedän muutaman tapauksen Mikon luokalta, jotka eivät harrasta mitään koulun vuoksi. Oppilailla kuluu viikonloput läksyjen ääressä ja useana päivänä 3-4 tuntia. Ja nyt puhumme 11-12-vuotiaista. Olen täysin samaa mieltä, että läksyt ovat tärkeitä, mutta kohtuus kaikessa. Lapsilla on oltava aikaa myös leikkiä ja harrastaa. Mitä näistä ylistressaantuneista lapsista tulee muuta kuin hermoraunioita?

Tänään sitten heräsimme valkoiseen lumipeittoon. Ulkona on kaunis joulumaisema, ikävä kyllä vain pari viikkoa etuajassa. Aamuyöllä havahduin johonkin meluun, jonka ajattelin olevan lumiaura. Siinä vaiheessa olisi jo pitänyt arvata mitä tuleman pitää. Herätin lapset aamulla varhain ja mietin lähteäkö vai ei. No, eipä sitä lunta nyt ihan kamalasti ollut maassa, joten lapset autoon ja auto ulos. Pääsen pihaportista ulos ja jumiudun pieneen mäkeen, joka vie tielle. Ei auta liukuestejärjestelmät - liikaa lunta. Pakitan takaisin pihalle ja totean lapsille, että tänään on ylimääräinen vapaapäivä. Siitäkö riemu syntyi!

Vähitellen aloin ymmärtämään, että koko Pohjois-Italia on seis. Moottoriteillä isoja vaikeuksia, rekkaliikenne pysäytetty, junat vaikeuksissa, Linatella lentoja peruttu, Malpensalla koneet myöhässä jne. Täällä riittää 10 cm lunta saamaan tämän maan sekaisin. En uskalla edes ajatella mikä tilanne teillä on. Yksi syy kaaokseen teillä on se, että paikalliset lähtevät liikkeelle kesärenkailla ja koska he pelkäävät kuollakseen lunta he ajavat max. 20 km/h. Jokaisessa minimaalisessa mäessä on joku jumissa, auto poikittain ja yleensä kesärenkailla. Sitten he kaasuttavat täysillä päästäkseen mäkeä ylös ja siitähän tilanne vain pahenee. Vähitellen alan ymmärtämään, että jos maassa on yli 5 cm lunta voi jäädä rauhassa kotiin. 10 cm lunta on aivan loistava syy pitää lapset kotona poissa koulusta. Jostain syystä Suomessa en ikinä jäänyt koululaisena kotiin lumen vuoksi... Nyt vain ihmettelen muuttuuko lumisade vesisateeksi eli saisinko lapset kouluun huomenna. Sen ainakin arvaan, että jossain vaiheessa pääsen lumitöihin. Täällähän ei mitään lumikolia ole vaan ainoa varusteeni on lumilapio. Sillä sitten luon tuollaista raskasta nuoskalunta isohkolta alueelta. Toisaalta olen lapsen lailla iloinen lumesta. Joku sanoi selitykseksi, että se liittyy niin kiinteästi lapsuuteeni. Ja ehkä se on totta - minulla on kotoinen olo kun maassa on lunta. Nautin näistä muutamista lumipäivistä täällä Etelä-Euroopassa ja nauran sisäisesti italialaisille, jotka sekoavat liikenteessä pienestä lumesta. Silloin huomaan olevani todella aito suomalainen.

Byrokratian luvattu maa

Italia on varmasti yksi Euroopan byrokraattisimmista maista. Sain pari päivää sitten kirjeen, jossa asuinkuntani pyytää tietoja jäte- ja vesimaksua varten. Mutta heille ei riitä, että ilmoittaisin talossa asuvat henkilöt. Minun pitää kaivaa esiin talon kauppakirjat ja etsiä sieltä talon maarekisteritiedot. Olen kerran etsinyt ne tiedot sähkölaitosta varten ja muistan, että tehtävä ei suinkaan ole mikään yksinkertainen. Pitää etsiä mm. maarekisteriluokka, hoitolohko, millä sivulla ja osassa alueen maarekisteriä tiedot esiintyy. Ongelma on, että talon kauppakirjoista ei löydy näitä kaikkia tietoja.

Poikani Mikon koulussa järjestetään uintikurssi liikuntatunneilla. Ensimmäisellä kerralla uintitunti peruttiin, koska koulut olivat lakossa, toisella kertaa uima-altaan putket olivat hajonneet kaatosateiden seurauksena. Eilen huomasin, että taas uinti oli peruttu. Tällä kertaa syy oli erittäin byrokraattinen. Luokan voimisteluopettaja oli poissa, hänen tilalleen oli pyydetty luokanvalvoja. Mutta luokanvalvoja oli käsittänyt, että ainoastaan voimisteluopettajat saavat viedä oppilaat pihan poikki voimistelusaliin/uimahalliin. Siksi hän ei vienyt luokkaa voimistelutiloihin. Siis italialaisessa koulussa kuka tahansa opettaja EI saa viedä luokkaa pihan poikki toiseen rakennukseen. Paikalla uimahallissa oli siis turhaan odottamassa uintiopettaja.

Toinen esimerkki koulusta. Miko toi kotiin valokopioita ja välissä oli lappu, että maksa 4 € oppilaan X äidille. Koska en saanut Mikolta selitystä kopioiden tarkoituksesta (kopioita wikipedistä ryhmätyöhön liittyen), kysyin asiaa reissuvihossa opettajalta. Olen myös yksi vanhempien edustajista luokalla ja eilen oli kokous opettajien kanssa. Täällä tuli esiin tämä valokopiokyselyni opettajan taholta. Lopulta jopa koulun rehtori puuttui asiaan ja lopputulos oli, että vanhemmilta ei saa pyytää senttiäkään rahaa ilman koulun johtokunnan lupaa. Valokopiot pitäisi ottaa koulussa, mutta koulu oli juuri kieltäytynyt oppilaan X äidin kysyttyä asiaa.
Lisäksi kävi ilmi, että opettaja ei voi jakaa mitään materiaalia oppilaille, joka ei ole suoraan koulun toimittamaa. Eli edustajien pitää tehdä yhteenveto muille vanhemmille tapaamisesta opettajien kanssa. Mutta tätä yhteenvetoa luokanvalvoja ei voi jakaa oppilaiden vihkoon vaan meidän on annettava yhden oppilaan tehtäväksi jakaa kopiot kokouksesta muille oppilaille. Muuten tämäkin yhteenveto pitäisi ensin hyväksyttää johtokunnassa ja se on jopa italialaisille jo liian byrokraattista.

Kouluissahan tehdään nykyään paljon ryhmätöitä. Kysyin luokan kokouksessa eikö koulusta löydy tiloja, että oppilaat voisivat tehdä ryhmätöitä koulun jälkeen (ko. kouluun tulee oppilaita kaukaakin, joten toisen kotiin meno on hankalaa). Vastaus oli, että periaatteessa koulu voi antaa tilat, mutta ei valvontaa. Jos joku vanhemmista ilmoittautuu vapaaehtoiseksi valvomaan, oppilaille voidaan järjestää tila. Mutta tietokonetta oppilaat eivät saa käyttää, mutta jos vanhemmat tuovat kotoa niin oppilaat voivat käyttää tätä konetta silloin. Olemme siis vuodessa 2008 ja italialaisessa koulussa oppilaat eivät pysty käyttämään tietokonetta ryhmätöihin. Ja jostain syystä ryhmätöitä ei tehdä kouluaikana.

Kun kyselin italialaisilta tästä byrokratiasta sain vastaukseksi, että italialainen oppii jo lapsesta alkaen selviämään byrokratian tiheässä viidakossa olemalla "furbo" (=ovela). Näin voin taas todistaa hypoteesini, että italialainen koulu ja myös koko yhteiskunta ruokkii luovuutta. Koska ilman uskomatonta luovuutta italialaisesta byrokratiasta ei selviä. Eräs ex-kampaaja kertoi, että kuittivihot pitäisi säilyttää 10 vuotta (aika monta vihkoa) ja kaikki muut aktiviteettiin kuuluvat paperit. Kaikkien papereiden säilyttäminen 10 vuotta puolestaan vaatii tilaa. Ainoa tapa saada ne "häviämään" alle 10 vuodessa on ilmoittaa, että hiiret söivät dokumentit tai putkirikko kasteli ne kelvottomiksi. Tämän ilmoituksen vahvistavat sitten "Guardia di Finanzan" miehet (=talouspoliisi). Ja näin italialainen taas oli "furbo" ja sai kierrettyä byrokratian kiemurat.

Koulu Italiassa

Me suomalaisethan voimme ylpeillä upeilla PISA-tuloksilla. Toisin on Italian laita. Raukat ovat PISAn häntäpäässä. Itse olen tutustunut syksyn aikana italialaiseen julkiseen koululaitokseen. Tähän asti olen ollut koulumaailmasta ulkona, koska lapseni kävivät Montessori-yksityiskoulua. Poikani tultua ala-asteen päähän jouduimme miettimään millaiseen kouluun hänet laitamme. No, lopulta päädyimme puheiden mukaan kaupungin parhaimpaan kouluun, joka on julkinen.

Heti kesällä mietin ensimmäisen kerran onko tässä koululaitoksessa jotain vikaa. Ostaessani kirjoja huomaan ostavani 3 kirjaa musiikkia varten, 5 kirjaa teknologiaa varten, 4 kirjaa äidinkielen tunneille jne. Ei ihmekään, että sataset lensivät kukkarosta keveästi.

Syksyllä sitten alkaa koulu. Ensimmäiset päivät kuluvat kaupoissa juoksemassa, koska opettajien mielestä äidit nauttivat suunnattomasti saadessaan joka päivä ostaa erilaisia koulutarvikkeita. Olisihan liian yksinkertaista ostaa vihot ja kynät kerrallaan, ehei vaan jokainen opettaja tiputtelee näitä tietoja pienissä erissä.

Aluksi lukujärjestys annetaan vain pariksi päiväksi eteenpäin. Yleensä noin kuukauden kuluttua koulun alkamisesta annetaan lopullinen lukujärjestys. Seuraava luovuustesti on sitten keksiä mitä kirjaa oppitunneilla tarvitaan (kun valittavana on aina vähintään 3 kirjaa / oppiaine). Vielä en ole keksinyt miten paikalliset voivat tämän tietää tai sitten he laittavat reppuun kerrallaan kaikki kirjat. Itse kärsivällisesti kirjoittelen reissuvihkoon viestejä opettajille ja kyselen käytettävää kirjaa. Pahimmillaan reppu painaa muutenkin 8 kg, joka on melkoinen taakka 11-vuotiaalle laiheliinille.

Vielä en uskalla kauheasti kritisoida itse opetusta. Tietyt asiat opetetaan äärimmäisen monimutkaisesti mielestäni. Mutta palaan tähän aiheeseen vähän myöhemmin, kun olen saanut enemmän kokemusta.

Yhden asian olen kuitenkin oivaltanut. Italialainen koululaitos takaa sen, että italialaiset pysyvät luovina tulevaisuudessakin. Jos julkisesta koulusta selviää hengissä (tarkoitan sekä fyysisesti että psyykkisesti), on henkilön oltava erittäin luova ja kekseliäs.