Näin olen yhä hengissä tämän kouluvuoden jälkeen. Koville otti, mutta nyt puuttuu enää Mikolla tämä viikko ja Julialla tämän viikon lisäksi 2 päivää. Voin vain todeta, että italialainen julkinen koulu on sinänsä kokemus. Vaikka koulu yrittää olla äärimmäisen hyvin organisoitunut, niin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna se on varsin kaoottinen.

Kouluistahan tehdään aina retkiä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Kulutin juuri muutama viikko sitten 9 tuntia bussissa tyttäreni luokan kanssa päästäkseni katsomaan Isola Palmaria Liguriassa. Onhan se kivaa, kun perillä ehditään olla hädin tuskin 5 tuntia, mutta bussissa 9. Tietenkin mennessä yksi oppilas oksentaa ja ripuloi, takaisin tullessa seuraava oppilas oksentaa. Muuten kyllä nykyään retkillä on rauhallista, kun kaikki pelaavat Nintendoa ym. Alkumatkasta aivan hiljaista bussissa. Mikon luokka kävi katsomassa Adda-jokea. Aluksi jouduimme maksamaan 36 euroa. Jotkut pitivät liian kalliina ja siksi koulu päätti yksinkertaistaa retkeä ja loppuhinnaksi tuli 17 euroa. No retkestä on jo kulunut toista kuukautta, mutta erotusta ei ole maksettu takaisin. Nyt luokanvalvojalla on jo lupa hakea pankista rahat ja palauttaa ne oppilaille. Vielä on aikaa tämä viikko - odotan mielenkiinnolla. Epäilen, että kerran kun maksaa jotain julkisen koulun pohjattomaan kaivoon niin takaisin niitä on vaikea saada. Eniten huvittaa tämä älytön byrokratia kaikessa. Kaikki on niin virallista olevinaan ja monimutkaista (toisaalta pitäähän nämä tuhannet ihmiset työllistää jotenkin ja mikäs sen tehokkaampaa kuin täyttää n kpl lomakkeita ja siirtää niitä laatikosta toiseen).

Italiassa julkiseen kouluun kohdistuu järjettömiä leikkauksia. Myönnän, että esim. vahtimestarien määrä on uskomaton. Koulun joka kerroksessa on useampi. Mitä he kaikki tekevät - no idea. Nyt heidän määräänsä vähennetään. Samoin sijaisia vähennetään ja siksi Mikon luokanvalvoja vaihtuu. Nykyinen, prof. Vignola, tuli kesken syksyn sijaiseksi, kun alkuperäinen opettaja sai hermoromahduksen parin viikon päästä koulun alusta. Rankkaa työtä! Prof. Vignola on ollut piristävä ilmestys kaikkien naisopettajien keskuudessa. Hän on nuori vastavalmistunut, Basilicasta kotoisin oleva mieshenkilö. Lapset ovat tykänneet, samoin vanhemmat. Hänen unohtumattomat lausahduksensa ovat painuneet mieleen. Kerran hän totesi Mikosta: "Dove c'é la festa, c'é Miko". (Missä tapahtuu, siellä Miko). Itse taas olen kokenut, että minuun suhtaudutaan jotenkin erilailla koska olen ulkomaalainen. Nyt voin vain miettiä kauhulla johtuuko suhtautuminen minuun siksi, että olen skandinaavi ja skandinaavisilla naisilla on tietty maine Italiassa... Aina sopivassa välissä tulee pientä piikittelyä ulkomaalaisista (ihan hyväntahtoista tosin).

Itse järkytyin syvästi viime viikolla. Eräs brittiläinen rouva kertoi, että ollessaan kävelemässä tummaihoisen brittipojan kanssa (poika on Mikon ikäinen) yksi italialainen mieshenkilö oli todennut pojalle: "Mene tiehesi ulkomaalainen, emme me sinua tänne halua". Kun tämä rouva (jonka tunnen) oli todennut pojan olevan britti, oli mies ollut vain hiljaa. Siis miten joku voi sanoa tuollaista 12-vuotiaalle lapselle? Tunnen pojan äidin ja hän vaihtaa poikansa pois Foscolosta ongelmien takia. Rivin välistä pystyi lukemaan, että hän epäili tiettyjen opettajien olevan jossain määrin rasisteja. Tähän en voi sanoa mitään. Miko on vaaleatukkainen, sinisilmäinen, skandinaavi - italialaisethan jumaloivat tällaisia lapsia. Mutta jos epäilys pitää paikkansa on se järkyttävää. Olemmeko vieläkin niin ahdaskatseisia, että ihonvärillä on merkitystä?

Nyt nautin remontista talossa. Uudet kaasuputket, uusi lämmityslaite ja aurinkopaneelit katolle. Jukan kysyessä miten maksetaan tyyppi totesi, että katsotaan mikä osa maksetaan pimeäsi ja mikä laskulla. Jukka siis oli tarkoittanut mitä maksamme milloinkin, mutta italialainen ymmärtää tietysti heti, että puhe on kuinka paljon pimeänä. Maassa maan tavalla... Eilen nautin kerätessäni kirsikoita suoraan puusta ja tänään jatkan harrastusta. Mietiskelin siinä, että eipä voi valittaa. Alpit siintävät horisontissa, kirsikat putoavat suoraan syliin omassa puutarhassa. Kaikkine ongelmineenkin pidän juuri varhaisen kesän ja kauniin luonnon vuoksi Italiasta. Ja ovathan italialaiset aika hauskoja. Heihin pitää suhtautua huumorilla. Kuten Mikon luokan tukiopettaja, joka soittaa kotiin ja kysyy heti miten Miko voi, kun Miko oli jättänyt jumpan väliin jalkakivun takia. Italialaisissa on tiettyä lämpöä, joka meistä skandinaaveista puuttuu. Sen huomaa jo yhteiskunnastakin. Toisaalta elämä Suomessa on paljon yksinkertaisempaa ja siksi vaatii vähemmän voimavaroja...