Pieniä koettelemuksia ja vähän isompiakin

Kuten edellisessä blogitekstissä totesin, onnistuin murtamaan nilkkani halloweenin kunniaksi. Kipsin myötä myös perhe-elämä kummasti muuttui. Jukka oli ensimmäisen viikon kotona, koska minä makasin sohvalla jalka vaakasuorassa. Kyynärsauvoilla yritin kulkea, mutta kipu oli sietämätön. Samalla siirsin toimistoin olohuoneeseen. Parin päivän päästä Julia sai sikainfluenssa, josta Miko oli juuri parantunut. Eli ensin Miko oli toista viikkoa sikainfluenssassa, sitten minä mursin nilkkani ja saman tien Julia sairastui pariksi viikoksi sikainfluenssaan. No olipahan hoitaja aina kotona. Ensin pari päivää molemmat lapset ja Jukka ja sitten Julia. Täytyy sanoa, että lapset joutuivat äkkiä ottamaan paljon enemmän vastuuta ja tekemään erilaisia kotitöitä. Eli jos jotain hyvää haluaa löytää nilkkamurtumasta, niin ainakin sain lepoa kotitöistä ja muu perhe palveli minua. Ruoka tuli valmiina pöytään, samoin aamiainen. Ei sitä ymmärräkään kuinka invalidi ihminen on kyynärsauvoilla. Suihkuun pääsin vain, kun Jukka oli auttamassa, muuten kehitin puhdistusrituaalit kylpyhuoneessa ja hiustenpesun käsisuihkun avulla ammeen reunan yli.
Seuraava kysymys oli lasten kouluun vienti. Koska he käyvät 10 km päässä koulua, jonkun pitää viedä heidät kouluun. Onneksi meillä on automaattivaihteinen auto ja olin murtanut vasemman nilkkani. Ei muuta kuin auton rattiin ja liikkeelle. Julia pitää yleensä hakea koulusta, mutta nyt he joko toivat Julian ulos tai antoivat Julian lähteä Mikon kanssa. Itse pysäköin invapaikalle koulun edessä. Aluksi koulun edessä auttavat ex-carabinierit vähän yrittivät jotain jupista, kunnes näkivät minut sauvoilla nousevan autosta. Kuukauden pidin kipsiä.
Kun menin kontrollikuvaukseen kipsin poistoa varten, niin kävi ilmi, ettei murtuma ollut lainkaan parantunut. Olin varma, että he laittavat uuden kipsin. Sen sijaan lääkäri ei katsonut kuvia ja kun vihjaisin pienestä ongelmasta paranemisessa, hän vain kohautti harteitaan ja totesi sen olevan normaalia. Niinpä kävelin ulos sairaalasta nilkka murtuneena ilman kipsiä. Kyllä pelotti kävellä kepeilläkään. Napolilainen ystävämme vaimoineen suositteli yhtä venäläistä fysioterapeuttia ja hän tulikin pian käymään kotona. Hän käski pitää keppejä eikä laittaa painoa jalalle pariin viikkoon. Olimme joulukuun alussa ja joulukiireet päällä. Jukalle jäi tänä vuonna päävastuu joulukiireistä, minä kaupassa kinkkasin kepeillä ja sanoin mitä voisi ostaa. Jotenkin joulu vähän tuli ja meni huomaamatta tänä vuonna. Minulla oli vielä alkanut hirvittävä työrumba jalan murruttua, joten minä lähinnä istuin sohvalla jalka suorassa tietokone sylissä. Jouluna olin aivan puhki, kun olin tehnyt putkeen 6-7 viikkoa töitä ilman yhtään vapaapäivää.

Ainahan sanotaan, että uusi vuosi ja uusi elämä. No ainakin minun kohdalla, että noin viikko sitten palautin kyynärsauvat. Lapussa luki, että vuokra on 1€/päivä. Kun palautin kepit, niin naisihminen siellä tutki hartaasti paperia ja lopuksi totesi, että 7€ panttimaksu riittää, koska sauvat olivat lainassa yli 2kk. Sain siis sen käsityksen, että jos keppejä lainaa alle 2kk joutuu maksamaan 1€/päivä, mutta jos yli niin ne eivät maksa kuin alussa annetun panttisumman, joka tässä tapauksessa oli 7€. Tutkimattomat ovat italialaisten ajatustenkulut.

Koko syksyn perhelääkärimme on maininnut, että meidän kuulumisemme Italian terveysjärjestelmään loppuu tammikuussa 2010. Lopulta kysyin kerran miten ihmeessä, kun terveyskorttimme ovat voimassa pidempään. Vastaus oli, että kortit eivät liity tähän mitenkään. No menimme sitten paikalliseen terveysvirastoon ja saimme käteemme lomakkeet ja pyynnön tuoda muutaman muun paperin. Teimme työtä käskettyä ja muutaman päivän päästä menimme takaisin. Kaikki hyvin, mutta he voivat ottaa meidät terveydenhoidon piiriin vain vuodeksi kerrallaan. Kysyin taas äimistyneenä, kun viimeksi aika oli 5 vuotta. Lopulta virkailija käski hakea kunnalta todistuksen pysyvästä asumisesta ja tuoda sen virastoon niin he kirjoittavat meidät määräämättömäksi ajaksi järjestelmään. Nyt siis pitäisi jaksaa raahautua kunnanvirastoon, mutta onhan tässä vuosi aikaa. Täytyy kyllä myöntää, että tätäkään logiikkaa en ymmärtänyt, mutta toisaalta olen jo kauan sitten luopunut ajatuksesta, että ymmärtäisin italialaista logiikkaa.