isot valinnat

Taas on kulunut yksi syksy. Tämä syksy on ollut "rasittava", koska Miko käy nyt scuola median 3. luokkaa ja hänen pitää valita uusi koulu ensi vuodeksi. Siispä olemme päässeet tutustumaan seuraavaan kouluasteeseen. Joulukuussa lauantaihuvimme on ollut ravata eri koulujen avoimien ovien päivissä. Kaikki ovat NIIN HYVIÄ kouluja ja tehokkaita ym. Totuus lienee vähän muuta. Mielestäni valinta tehdään täällä nuorena - itse en tiennyt 13-14 -vuotiaana mitä haluan tehdä isona. Täällä nuorten on päätettävä mennäkö lukioon tai mahdollisesti ammattikoulutukseen ym. ym.

Tällä hetkellä vaikuttaa todennäköisimmältä, että Miko menee ensi vuonna taidelukioon. Valinnasta emme vanhempina ole varmoja eikä Mikokaan tiedä mitä haluaisi. Siksi useiden keskustelujen jälkeen olemme päätyneet, että tässä tilanteessa on parasta löytää koulu, jossa Miko voi kasvaa ja kypsyä ja saada laaja-alaisen koulutuksen. Myös Mikon tukiopettaja on samoilla linjoilla.

No, olemme sitten käyneet eri taidelukioissa tutustumassa. Yksi yksityinen Comossa vaikuttaa tällä hetkellä vahvimmalta ehdokkaalta. Koska Miko on tunnetusti tullut äitiinsä ja osaa olla "pirullinen", niin käydessämme tässä koulussa rakas esikoiseni pani parastaan. Rehtori kysyi voisitko ajatella tehdä töitä taiteen parissa isona. Miko toteaa: "En, musta tulee uimaopettaja". Me vanhemmat siinä toivomme lähinnä, että maa aukeaisi allamme. Kohta rehtori toteaa Mikolle, että taidat olla "taisteleva" tyyppi eli et hyväksy asioita valmiiksi purtuina. Mikä sen kivempaa vanhemmille, kuin kuulla mahdollisen tulevan koulun rehtorin suusta näitä kommentteja. Toisessa koulussa yksi opettaja kysyi miksi haluat taidelukioon niin rakas poikani toteaa: "Oikeastaan haluankin kielilukioon". Jokainen voi kuvitella vanhempien olotilan siinä. Yksi yksityinen koulu lopetti viesteihin vastaamisen siinä vaiheessa, kun heidän pyynnöstään selvitin vähän Mikon vaikeuksia - todella huonoa käytöstä ko. koululta. Tämä toinen, jossa Miko pani parastaan taas vaikuttaa hyvin vastaanottavalta ja avoimelta suhtautumisessaan oppilaisiin, joilla on erityistarpeita.

Koska olemme hartaassa, katolisessa maassa niin tietyissä asioissa toimitaan suomalaisittain vähintäänkin oudosti. Julia käy nyt Montessorin 4. luokkaa ja luokan kokouksessa kävi ilmi, että jotkut lapset puhuvat seksistä. No, siellähän jo äidit hyppivät tuoleilta, kun heidän kullannuppunsa on kysellyt näistä asioista ja selittänyt "asiantuntevasti" elämän totuuksia. Lopputulos on, että koulu kutsuu psykologin keskustelemaan vanhempien kanssa miten aiheesta pitäisi keskustella lasten kanssa. Tämä menee yli ymmärrykseni. Mihin tarvitaan psykologia puhumaan vanhemmille? Parasta oli, että koulu sanoi kutsuvansa jonkun psykologin Milanosta niin, ettei kukaan ole todennäköisesti ollut tekemisissä ko. henkilön kanssa. Tämä siksi, että Montessorissa erittäin suuri osa lapsista käy jossain vaiheessa psykologilla. Siis aivan suhteettoman paljon. Jos lapsi kerrankin tekee/sanoo jotain, niin heti suositellaan psykologia. Tuntuu vähän, että vanhempien kykyyn kasvattajina ei uskota.

Tänä vuonna Mikon koulu pyysi vapaaehtoista 10 euron avustusta materiaalihankintoihin. Täällä on yksinkertaisesti leikattu niin paljon rahoja, etteivät koulut selviä ilman vanhempien apua. Periaatteessahan julkinen koulu on ilmainen. Tosin esim. tänä syksynä jouduin ostamaan Mikolle kuvaamataitoon noin arviolta 100 euron edestä tarvikkeita. Heillä on uusi opettaja, joka on arkkitehti eikä oppilaiden mukaan osaa piirtää lainkaan. Juuri tänään aamulla juttelimme Mikon kanssa tästä opettajasta ja Miko totesi, että kaikki taideopettajat tuntuvat olevan hulluja (eläkkeelle jäänyt oli minustakin lähinnä "hullu" eikä taida tämä olla sen parempi).

Arkielämää

Taas tänäkin vuonna sekä minä että lapseni selvisimme hengissä kouluvuodesta. Tosin vaikutti siltä, että opettajille se otti kovemmille. Pari päivää ennen kesäloman alkua olin Mikoa vastassa koululla, ja koska olin etuajassa, menin koulun pihalle istuskelemaan. Vähän ajan kuluttua luokka tulee ulos jumppasalista, vaikkei heillä jumppaa ollutkaan. Luokanvalvoja oli vienyt pelaamaan jalkapalloa sisäpihalle. No, joku neropatti oli heittänyt 3 palloa aidan yli ja niitä ei löytynyt mistään. Voimisteluopettaja oli raivoissaan, sitten ulos tuli hysteerinen luokanvalvoja, joka kiljuen selitti voimisteluopettajalle maksavansa pallot. Äkkiä tämä luokanvalvoja otti laukustaan lompakon ja heitti maahan 20 euron setelin ja selitti hysteerisenä, että huomenna kaikki joutuvat osallistumaan kolehtiin ja koko luokka menee rehtorin puheille. Katsoin tätä hysteeristä opettajaa hämmästyneenä niin kuin koulun kaikki muutkin oppilaat. No, parin päivän päästä oli todistusten jako ja luokanvalvojaa ei ollut - ainoastaan luokan tukiopettaja. Lopulta selvisi, että luokanvalvoja oli unohtanut todistusten jakotilaisuuden. Odotan kauhulla syksyä, koska tämä luokanvalvoja opettaa italiaa ja ehkä myös historiaa ja maantietoa ensi vuonna. Kaiken huipuksi hänellä ei ole mitään otetta luokkaan eli oppilaat pistävät tunneilla ihan ranttaliksi.

Tänään käydessäni lasten kanssa lähibaarissa olin tietysti ainoa naishenkilö siellä. Vanhat ukkelit pelasivat korttia ja joivat viiniä. Naiset oletettavasti olivat kotona siivoamassa tai laittamassa ruokaa tai vahtimassa lastenlapsia. Tämä oli alkuillasta, mutta tilanne on sama milloin tahansa. Ukkelit istuvat baarissa juomassa ja pelaamassa korttia. Jotenkin niin Etelä-Eurooppaan kuuluvaa. Ukkelit aina tervehtivät meitä iloisesti. Kaiken huippu oli, kun taannoin menin yhteen lähibaariin Mikon kanssa. Omistaja, joka on railakas naishenkilö, alkoi selittää miten kaunis minun aviomieheni on. Sitten hän kysyy Mikolta eikö vain isäsi olekin kaunis mies - Miko katsoi suu ammollaan, että mitä nainen mahtaa houria. No, paikalla oli yksi vanhahko mieshenkilö, joka halusi tarjota minulle aperitivon. Seuraavaksi hän kysyi paikalle osuneen poikansa kanssa haluanko tulla heille käymään ennen illallista - siinä vaiheessa peräännyin takavasemmalle ja kävelin naurusta kippurassa kotiin. kaikkea täällä maaseudun rauhassa saa ulkomaalainen naishenkilö kokea.

Puutarha on ikuinen taistelutantereeni. Rikkaruohot voivat erittäin hyvin. Kesäkuun alussa päätin vihdoinkin istuttaa taimeneni maahan. Kohtahan signor Bianchi ilmestyy pihalleen ja katsoo tovin istutustani. Sitten hän toteaa, että ehei signora tänään ei voi istuttaa. Katsoin ihmeissäni ja hän totesi, että tuulee liikaa. Siihen kommentoin nuivasti, että istutan kun ehdin. Vähän ajan päästä laittaessani etanamyrkkyä maahan hän kommentoi - ehei signora ei sitä noin laiteta ja sitten sain oppitunnin mitä pitää tehdä etanoiden varalta. No, siinä samalla kuunnellessa sain levitettyä myrkyt. Lopuksi hän totesi, että signora tänään olette heränneet myöhään kun aurinkokaihtimet olivat myöhään aamulla alhaalla. Selitin jotain kansallisesta juhlapyhästä ja livistin sisälle.

Olen oppinut, että ainakin täällä maaseudulla naapurit ovat erityisen kiinnostuneita muiden elämästä. Toisaalta tämä luo tiettyä turvallisuutta - tosin tällaiselle ulkomaalaiselle tämä kaikki tuntuu välillä vähän liian ahdistavalta. En jaksa itse kiinnostua muiden elämästä, kunhan ehdin omani pitää jotenkin järjestyksessä. Keväällä sain soiton paikalliselta sosiaaliviranomaiselta. Hän kysyi haluaisinko tulla ulkomaalaisille tarkoitettuun infoon, siellä käsiteltäisiin koulua, vakuutuksia, terveydenhoitoa jne. Totesin nuivasti, että olen synnyttänyt täällä, lapseni ovat käyneet tarhan ja ala-asteen ja toinen on jo yläasteella, olen ollut vuokralla, ostanut talon, ostanut auton, avannut ALV:n. Miten hän olikaan pettynyt, kun en halunnut tulla ko. tilaisuuteen. Pehmentääkseni pettymystä totesin aikeen olevan hyvän ja että 10 vuotta sitten olisin ilomielin osallistunut siihen. Huippu oli, että hän kysyi minulta tunsinko muita ulkomaalaisia tässä kylässä, jotka olisivat kiinnostuneita. Heräsi kysymys eikö kunnalla ole luettelo asukkaista, koska ovat muuttaneet, ketkä ovat ulkomaalaisia oleskeluluvalla jne. Tuntui, että sellainen viimeinen silaus järjestelyistä puuttui - niin kuin Italiassa niin valitettavan usein.

Nyt kuitenkin nautin puutarhani mehevistä päärynöistä, kurkkumerestä, tomaateista, viinirypäleistä ja kerään sisälleni auringon lämmön jaksaakseni taas rämpiä läpi talven ja kouluvuoden. Illalla uidessani kuutamossa kirsikkapuun kupeessa voin vain todeta kuten Benigni: "La vita é bella".

Kevättä ja naapureita

Vihdoinkin kevät on saapunut tänne Alppien kupeeseen. Tosin aprikoosipuumme taas tänäkin vuonna kukki niin varhain, että kylmä yllätti ja nyt epäilen, että tänäkin vuonna aprikoosisato jää pieneksi. Puutarhurimme ennätti onneksi tehdä oksituksen ennen kuin kaikki puut puhkesivat kukkaan. Tietenkin rakas naapurimme sitten hartaasti selitti puutarhurillemme mitä pitää leikata. Ja puutarhurimme vastasi aina, että kerron rouvalle asian. Samainen naapurimme myös kehui miten hän pelasti tomaattisatomme viime kesänä kastelemalla kasvimaatamme. Siis emme ole ikinä pyytäneet häntä kastelemaan, mutta yhtäkkiä viime kesänä havahduin siihen, että kasvimaamme oli aamulla kasteltu. No, kerran kuulin miten tämä 75-vuotias ukkeli kiipesi porttimme yli aamuvarhaisella kastelemaan kasvimaatamme. Kun hän tajusi, että olimme nähneet, hän alkoi kastella omalta pihaltaan käsin.

Muutenkin kadullamme naapurit ovat erittäin kiinnostuneita mitä muut tekevät. Vastapäisessä talossa vaan verho heilahtaa, kun naapurin rouva tutkii tapahtumia lähistöllä. Ehkä surkuhupaisinta oli tänä talvena, kun jalkani oli kipsissä ja siksi pysäköin autoni tielle päivisin enkä alapihalle. Tämä 75-vuotias ukkelinaapurimme tuli kysymään mitä olin edellisenä päivänä puhunut kauempana kadulla asuvan naapurin kanssa, kun hän ei kuulema ollut kuullut kaikkea. No, kun sitten olin jutellut tämän naapurin kanssa niin vastapäinen naapuri (mies tällä kertaa) soittaa ja kysyy mitä juttelin tämän 75-vuotiaan naapurin kanssa. Tässä vaiheessa en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Toisaalta tämä naapurissa asuva vanhus antaa aina lapsille herkkuja ja ikävä kyllä myös kaikkia romuja, joista haluaa päästä eroon. Viimeksi saimme vanhan kännykän, joka nyt sitten on meidän riesanamme.

Poikani luokka on pieni, mutta erittäin levoton. Tässä yhtenä päivänä yksi hänen luokkakaverinsa lounastauolla oli kouluun palatessaan päättänyt kiivetä parimetrisen aidan yli. Aita on yksityisen talon, joten en ymmärrä miksi hän halusi kiivetä. No, kiivetessään hän jotenkin horjahti ja sai rauta-aidan yläosassa olevan terävän piikin jalkapohjansa läpi. Onneksi yksi paikalla ollut oppilas osasi vähän ensiapua ja oli yrittänyt saada verenvuotoa tyrehtymään. Joku oli juossut kouluun hakemaan jotain opettajaa ja joku oli juossut lähimpään baariin, josta oli soitettu ambulanssi. Tämän episodin jälkeen poikani luokassa 5 oppilasta vain itki järkytyksestä. Oppitunnin pidosta ei tullut mitään, koska oppilaat vain itkivät. Eikä kyse nyt ollut mistään henkeä uhkaavasta tilanteesta. Poika oli koulusta päivän poissa ja pari päivää kepeillä. Ehkä nämä italialaiset vaan ovat niin sentimentaalisia luonteeltaan.

Pieniä koettelemuksia ja vähän isompiakin

Kuten edellisessä blogitekstissä totesin, onnistuin murtamaan nilkkani halloweenin kunniaksi. Kipsin myötä myös perhe-elämä kummasti muuttui. Jukka oli ensimmäisen viikon kotona, koska minä makasin sohvalla jalka vaakasuorassa. Kyynärsauvoilla yritin kulkea, mutta kipu oli sietämätön. Samalla siirsin toimistoin olohuoneeseen. Parin päivän päästä Julia sai sikainfluenssa, josta Miko oli juuri parantunut. Eli ensin Miko oli toista viikkoa sikainfluenssassa, sitten minä mursin nilkkani ja saman tien Julia sairastui pariksi viikoksi sikainfluenssaan. No olipahan hoitaja aina kotona. Ensin pari päivää molemmat lapset ja Jukka ja sitten Julia. Täytyy sanoa, että lapset joutuivat äkkiä ottamaan paljon enemmän vastuuta ja tekemään erilaisia kotitöitä. Eli jos jotain hyvää haluaa löytää nilkkamurtumasta, niin ainakin sain lepoa kotitöistä ja muu perhe palveli minua. Ruoka tuli valmiina pöytään, samoin aamiainen. Ei sitä ymmärräkään kuinka invalidi ihminen on kyynärsauvoilla. Suihkuun pääsin vain, kun Jukka oli auttamassa, muuten kehitin puhdistusrituaalit kylpyhuoneessa ja hiustenpesun käsisuihkun avulla ammeen reunan yli.
Seuraava kysymys oli lasten kouluun vienti. Koska he käyvät 10 km päässä koulua, jonkun pitää viedä heidät kouluun. Onneksi meillä on automaattivaihteinen auto ja olin murtanut vasemman nilkkani. Ei muuta kuin auton rattiin ja liikkeelle. Julia pitää yleensä hakea koulusta, mutta nyt he joko toivat Julian ulos tai antoivat Julian lähteä Mikon kanssa. Itse pysäköin invapaikalle koulun edessä. Aluksi koulun edessä auttavat ex-carabinierit vähän yrittivät jotain jupista, kunnes näkivät minut sauvoilla nousevan autosta. Kuukauden pidin kipsiä.
Kun menin kontrollikuvaukseen kipsin poistoa varten, niin kävi ilmi, ettei murtuma ollut lainkaan parantunut. Olin varma, että he laittavat uuden kipsin. Sen sijaan lääkäri ei katsonut kuvia ja kun vihjaisin pienestä ongelmasta paranemisessa, hän vain kohautti harteitaan ja totesi sen olevan normaalia. Niinpä kävelin ulos sairaalasta nilkka murtuneena ilman kipsiä. Kyllä pelotti kävellä kepeilläkään. Napolilainen ystävämme vaimoineen suositteli yhtä venäläistä fysioterapeuttia ja hän tulikin pian käymään kotona. Hän käski pitää keppejä eikä laittaa painoa jalalle pariin viikkoon. Olimme joulukuun alussa ja joulukiireet päällä. Jukalle jäi tänä vuonna päävastuu joulukiireistä, minä kaupassa kinkkasin kepeillä ja sanoin mitä voisi ostaa. Jotenkin joulu vähän tuli ja meni huomaamatta tänä vuonna. Minulla oli vielä alkanut hirvittävä työrumba jalan murruttua, joten minä lähinnä istuin sohvalla jalka suorassa tietokone sylissä. Jouluna olin aivan puhki, kun olin tehnyt putkeen 6-7 viikkoa töitä ilman yhtään vapaapäivää.

Ainahan sanotaan, että uusi vuosi ja uusi elämä. No ainakin minun kohdalla, että noin viikko sitten palautin kyynärsauvat. Lapussa luki, että vuokra on 1€/päivä. Kun palautin kepit, niin naisihminen siellä tutki hartaasti paperia ja lopuksi totesi, että 7€ panttimaksu riittää, koska sauvat olivat lainassa yli 2kk. Sain siis sen käsityksen, että jos keppejä lainaa alle 2kk joutuu maksamaan 1€/päivä, mutta jos yli niin ne eivät maksa kuin alussa annetun panttisumman, joka tässä tapauksessa oli 7€. Tutkimattomat ovat italialaisten ajatustenkulut.

Koko syksyn perhelääkärimme on maininnut, että meidän kuulumisemme Italian terveysjärjestelmään loppuu tammikuussa 2010. Lopulta kysyin kerran miten ihmeessä, kun terveyskorttimme ovat voimassa pidempään. Vastaus oli, että kortit eivät liity tähän mitenkään. No menimme sitten paikalliseen terveysvirastoon ja saimme käteemme lomakkeet ja pyynnön tuoda muutaman muun paperin. Teimme työtä käskettyä ja muutaman päivän päästä menimme takaisin. Kaikki hyvin, mutta he voivat ottaa meidät terveydenhoidon piiriin vain vuodeksi kerrallaan. Kysyin taas äimistyneenä, kun viimeksi aika oli 5 vuotta. Lopulta virkailija käski hakea kunnalta todistuksen pysyvästä asumisesta ja tuoda sen virastoon niin he kirjoittavat meidät määräämättömäksi ajaksi järjestelmään. Nyt siis pitäisi jaksaa raahautua kunnanvirastoon, mutta onhan tässä vuosi aikaa. Täytyy kyllä myöntää, että tätäkään logiikkaa en ymmärtänyt, mutta toisaalta olen jo kauan sitten luopunut ajatuksesta, että ymmärtäisin italialaista logiikkaa.

kommervenkkejä

Näin olemme päässeet marraskuuhun. Lokakuun lopussa Mikon koulussa oli luokan kokous, jossa valittiin myös vanhempien edustajat. No, tämähän muuttui mielenkiintoiseksi. Tiedotteessa luki, että kokous on klo 17-19. Viime vuonna ensin opettaja kertoi yleisesti miten luokalla menee ja retkistä ja sitten äänestettiin ja sen jälkeen kaikki lähtivät kotiin. No, tänä vuonna sekä äänestys että asiat olivat loppu klo 18. Menimme viemään äänestyslippuja tietysti osoitettuun paikkaan. Yhtäkkiä meille sanotaan, että yhden vanhemmista pitää jäädä klo 19 asti (perjantai-ilta, edessä pyhien vuoksi pidennetty viikonloppu). Kukaan ei ollut ikinä tiedottanut luokallemme tästä. Protestoimme tästä kaikille, koska kukaan ei todellakaan halunnut jäädä kuluttamaan aikaa kouluun. Mutta tällä kertaa italialaiset todellakin noudattivat sääntöjä pilkulleen (meni jopa pilkun viilaamiseen tietyt vararehtorin kommentit). Tämä vararehtori mm. totesi, että ilman vanhempien läsnäoloa hän voisi vaikka äänestää ja laittaa 10 lippua kuoreen. Itse totesin lakonisesti, että tuskin ketään kiinnostaa mennä sabotoimaan tällaisia vaaleja. Mietin myös, että jos signor Rossi haluaa sabotoida luokkamme äänestyksen niin miten estät. Minä en tunne kaikkien vanhempia eikä minulla ole oikeutta kysyä henkkaria. Riittää, että Rossi tulee ja sanoo haluavansa äänestää luokan 2D vaaleissa. Minä annan nimilistan, johon allekirjoittaa ja Rossi vääntää jonkun epämääräisen nimmarin johonkin vapaaseen kohtaan ja äänestää. Kuka sen selvittää kuuluiko hän luokan vanhempiin vai ei. Eli kyllä meni vähän kaukaa haetuksi argumentointi tässä kohtaa. Yksi isä sitten suostui jäämään. Muuten luokkamme äänestys olisi mitätöity, koska ehkä joku haamu haluaa vain äänestää eikä ole tullut kuulemaan opettajan kertomusta luokasta ja opinto-ohjelmasta (lopulta tapasin yhden "haamun", jonka tunnen, joka tuli kouluun vain äänestämään - ei tosin meidän luokalla). Tämän tutun haamun tapaamisen jälkeen aloin tajuta, kuinka tärkeä rooli luokanedustaja on (melkein iski rimakauhu, koska olen taas yksi edustajista). Mutta, jos yhden koulun luokanedustajien valinta on näin byrokraattista, niin ei voi kuin huokaista...

Päätin tässä yksi lauantai-ilta olla urheilullinen ja mennä lenkille. Oli jo pimeää. Yhdessä kohtaa tulee auto liian lähelle, siirryn sivulle, kaadun ja murran nilkkani. Joten sitten lauantai-iltana kohti Comon ensiapua. Kokemus oli positiivinen, koska kaikkineen se kesti 2.5 tuntia. Ensin lääkärille, sitten röntgeniin, sieltä kipsattavaksi, sitten tarkistusröntgen ja vielä lääkärille kuulemaan ohjeita. Seuraavana päivänä Jukka haki kyynärsauvat ja nyt sitten olen invalidina kuukauden päivät. Nyt joudumme miettimään miten selviämme lasten kuljetuksista, arjen pyörityksestä jne. Tänään Jukka meni maksamaan etukäteen ticketin tarkistusröntgeniin, koska sairaalan kassa aukeaa vasta 7.45 ja aika on 7.30. Lopputulos oli, että lääkäri oli kirjoittanut lähetteen röntgeniin, joka otetaan vasta pari päivää ennen kipsinpoistoa eikä tähän kontrolliin kuten olisi pitänyt. Kassa neuvoi tulemaan sovittuna aikana ja jos ticket vaaditaan niin käydä sitten maksamassa sen saman tien. Mutta eihän Italiassa mikään ikinä suju pilkulleen niin kuin pitäisi (paitsi luokan edustajien vaalit...).

Mikolla taas vaihtui liuta opettajia syksyllä. Italiassa ollut sijainen ei saanut jatkoa. Nykyinen opettaa ainoastaan italiaa eli nyt historiassa ja maantiedossa on oma opettajansa, kun viime vuonna italian opettaja opetti näitäkin aineita. Ranskassa tuli myös uusi opettaja. Tämä uusi lähti paljon korkeammalta tasolta, kuin mihin viimevuotinen opettaja oli päässyt. Nyt olen kuullut huhuja, että matematiikan ja luonnontieteiden opettaja joutuu leikkaukseen ja jossain välissä niihinkin tulee sijainen. Ainakin riittää vaihtuvuutta.

Olen taas ilolla saanut seurata Mikon äidinkielen ohjelmaa. Kirjallisuudessa he lukevat Dante Alighierin Inferno. Herää kysymys onko järkeä. Siis ymmärrän, että Dantesta puhutaan ja ehkä luetaan yksi tarina esimerkiksi, mutta nyt heillä on läksyinä analysoida tekstiä. Kieliopissa luokasta yli puolet reputti alkukokeessa. Alan ymmärtämään, kun valitetaan, ettei nuoriso enää osaa kirjoittaa oikein. Taitaa olla väitteissä perää. Mielestäni kielioppia pitäisi opiskella paljon enemmän ja systemaattisemmin. Viimevuotinen opettaja lähinnä rakasti kirjallisuutta. Katsotaan sitten miten tänä vuonna, kun on eri opettaja.

arjesta selviämistä

Koulua on nyt käyty noin kuukausi ja vähitellen päästään vauhtiin. Tähän asti vielä monessa aineessa on kerrattu viime vuoden asioita ja käytetty siten myös vanhoja kirjoja. Toivottavasti uusiin asioihin päästään käsiksi ennen joululomaa. Opetusministeri Gelminin uudistuksen tuloksena viikkotuntimäärä on lisääntynyt yhdellä ja on nyt 30. Vapaaehtoinen italia muuttui kaikille pakolliseksi. Tästä johtuen Mikolla on maanantaisin koulua klo 8-17! Italialainen koululaitos ei ole vielä ymmärtänyt, että niitä iltapäiviä voi olla useampi kuin 2 kpl ja jonain aamuna voitaisiin sitten mennä klo 9 eikä klo 8. Mutta ei. Täällä on varmaan aina ollut, että kaksi iltapäivää ja piste. Lisäksi koulu alkaa aina klo 8 ja piste. Siksi Mikolla on nyt sitten tällainen megapäivä.

Tänään sitten Mikon tullessa kotiin katsoin mitä läksyjä on tällä viikolla. Englannista oli annettu läksyjä huomiseksi. Minusta tämä on lähinnä epäinhimillistä, koska he tosiaan ovat olleet tänään jo 9 tuntia koulussa. Sitten heillä on yksi koe keskiviikkona. No ei se mitään, mutta torstaina on sekä historian että maantiedon koe (sama opettaja) ja ongelma on, että keskiviikkona on toinen pitkä päivä eli koulua on klo 8-16. Tämän jälkeen pitäisi tehdä läksyt ja lukea kaksiin kokeisiin. Siis minusta, äitinä, tämä on aivan mielipuolista.

Ostin uuden kännykän kesällä ja jouduin vaihtamaan uuden liittymän. No irtisanoin vanhan. Sitten minulle soitetaan, että miksi en tekisi tästä vanhasta tavallista ladattavaa numeroa. Siten vanha numeroni olisi käytössä. No tänään kävelen Vodafonen lähimpään pisteeseen ja sanon, että haluan vaihtaa liittymän ladattavaksi. Vastaus on, ettei onnistu, koska Vodafone ei ole lähettänyt jotain kortteja, joita vaaditaan ko. toimenpiteessä. He sanoivat, että helpointa on irtisanoa. Eli nyt lähetän uudelleen irtisanomisilmoituksen ja tällä kertaa todella irtisanon vaikka soittaisivat kuinka usein perään. Tämä on tyypillistä täällä - yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja siitä sitten pitäisi ottaa selvää. Kuten olen aiemmin todennut aikaisemmissa blogeissa, tämäkin taas edesauttaa italialaista luovuutta. Ilman luovuutta täällä ei siis selviä mistään. Ei edes kännykkäliittymistä!

Ja taas jatkuu...

Näin kului taas yksi kesäloma. Täällä Italiassahan kesäloma kestää suunnilleen 3 kuukautta, joten siinä vaaditaan vanhemmilta luovuutta siitä selviämiseksi. Mutta ehkä tämäkin vain ruokkii tätä kuuluisaa italialaista luovuutta. Koska ollaan Italiassa, niin lasteni koulut alkoivat eri päivinä ja myös kesällä loppuivat eri aikaan.

Kesällä lapset ilmoitetaan erilaisille kursseille. Näin niillä ilman isovanhempien apua olevilla perheillä on edes pienet mahdollisuudet selvitä lastenhoidosta. Niin Italiassa lapsia ei jätetä yksin kotiin vaan heillä on aina joku aikuinen valvomassa. Miko ja Julia saivat tänä vuonna viikon ajan syventyä musikaalin teon saloihin ja kaksi viikkoa kului tennis- ym. urheilutaitoja hiotessa. Lopun aikaa sitten talossa oli joko sukulaisia vieraina tai olimme itse lomailemassa.

Mutta nyt ovat koulut alkaneet sikainfluenssapelon kera. Toisaalta vähemmän nyt on ollut hysteriaa kuin odotin. Kaikki kirjat ehdittiin saada juuri ja juuri ajoissa. Yhden kirjan saaminen tilauksella kesti noin 2 kuukautta! Muut sain hankittua kirjakaupasta hyvinkin nopeasti. Tietysti uskolliseen tapaansa opettajat ovat ilahduttaneet viesteillä ostaa vihkoja tietty määrä ja papereita. Siis yksi päivä Mikolla oli viesti ostaa A4 arkkeja 30 kpl viivoilla ja 20 kpl ruuduilla. Tänään uskollisesti laitoin ne Mikon reppuun ja siellä ne olivat vielä illallakin. Nyt minulla on ehkä harmaa aavistas niiden tarkoituksesta, kun yksi tuttavamme kertoi miten hän aikoinaan käytti niitä koulussa. Nyt kuitenkin ainoa vaihtoehto on, että lähetän viestin Mikon luokan assistentille ja kysyn mihin niitä tarvitaan ja milloin. Huomaan taas olevani erittäin ulkomaalainen. Luultavasti KAIKKI italialaiset tietävät ihan tarkasti mitä varten ne käskettiin ostaa.

Italian nykyinen opetusministeri Gelmini on uudistanut koulua mm. lisäämällä yhden tunnin italiaa. Tämän takia Mikolla on maanantaisin koulua klo 8-17 ja heillä on vain yksi vartin tauko klo 11 ja klo 13-14 ruokatauko. Aika rankkaa 11-13 -vuotiaille. Tämän lisäksi Gelmini on päättänyt rationalisoida italialaista koulua reilulla kädellä ja nyt iso joukko sijaisista on heitetty pellolle. Lisäksi muuta henkilökuntaa on vähennetty reippaasti. Toisaalta kouluissa on iso joukko siivojia/vahtimestareita, joilla kyllä on myös muita tehtäviä kuin siivous: he valvovat kerroksissa, tuuraavat opettajaa, jos tämä joutuu poistumaan luokasta. Italiassa ei ikinä jätetä luokkaa yksin, kuten Suomessa tapahtuu. Joka tunnilla on joku valvomassa, siis yleensä opettaja (toivottavasti).

Ensimmäinen luokan kokous uuden luokanvalvojan kanssa oli viime viikolla. Tämä uusi opettaja sattuu olemaan erittäin suuri Suomi-fani. Hän alkoi siellä hehkuttaa miten hyvin Suomi toimii, kuinka ihanaa ja järjestäytynyttä Skandinaviassa yleensä on ja lopulta hän kysyi minulta: "Mitä ihmettä te suomalaiset teette täällä Italiassa?". Beh, siinäpä tuhannen taalan kysymys, johon ei ole selvää vastausta. Huvittaa vain tämä Suomi-fanius, koska myös Julian opettaja Montessorissa sattumoisin rakastaa Skandinaviaa.

Odotan mielenkiinnolla tulevaa vuotta. Rankka se tulee olemaan sekä lapsille että äidille. Toisaalta Mikolla on helpompaa kun kaikki on tuttua, mutta kun ajattelenkin viimevuotista läksymäärää niin tuskanhiki kohoaa otsalle. Toisaalta viime vuodesta selvisimme hengissä, niin emmeköhän tästäkin vuodesta selvitä.